Kaikki varastossa olevat tuotteet -30%! Alennus näkyy ostoskorissa ja kassalla

Vinkit kuntosaliharjoittelun aloittamiseen

Oletko suunnitellut aloittavasi kuntosaliharjoittelun, mutta ensimmäinen kerta kuntosalilla tuntuu vielä aavistuksen pelottavalta ajatukselta. Älä suotta murehdi! Kaikki kuntosalilla treenaavat ovat aloittaneet sen joskus, kukaan ei ole seppä syntyessään. Kerromme sinulle seuraavaksi 7 vinkkiä, joiden avulla kuntosaliharjoittelun aloittaminen sujuu mukavasti ja turvallisesti.

 

Valitse juuri sinulle sopiva kuntosali 

Valintaan vaikuttaa suuresti esimerkiksi hinta ja sijainti, mutta muista huomioida myös puitteet, joita kuntosali tarjoaa. Kiinnostaisiko sinua punttitreenin lisäksi osallistua esimerkiksi myös ryhmäliikuntatunneille? Keskitytkö vapaiden painojen sijaan mieluiten kuntosalilaitteisiin? Kuinka tärkeitä sinulle on erilaiset lämmittelylaitteet? Haluatko saunoa treenin päätteeksi? Ennen kuin teet valinnan sinulle sopivasta kuntosalista, suosittelemme sinua testaamaan muutamia eri vaihtoehtoja. Useimmat kuntosalit tarjoavat maksuttoman tutustumiskerran, jonka myötä pääset fiilistelemään kuntosalilla vallitsevaa tunnelmaa sekä tietysti tutustumaan tiloihin.

Hyvin istuvat ja laadukkaat treenivaatteet tuovat mukavuutta liikkumiseen

Treenatessa pitää saada keskittyä liikkumiseen, ei legginssien nosteluun tai treenitopin nykimiseen. Valitse itsellesi sellaiset treenivaatteet, joissa koet olosi itsevarmaksi, jolloin liikkuminen on entistä mukavampaa – toimivuus ja ulkonäkö eivät sulje toisiaan pois, päinvastoin. Jos et halua hankkia kokonaista asukokonaisuutta heti alkuun, kannattaa sinun panostaa ainakin urheiluliiveihin sekä hyvin istuviin ja laadukkaisiin treenihousuihin. Valitse sellaiset treenitrikoot, joista ei näy läpi kyykkiessä ja jotka pysyvät napakasti paikoillaan kovassakin treenissä. Satsaamalla kerralla kunnon varusteisiin, ei sinun tarvitse olla ostamassa uusia vaatteita heti muutaman kuukauden kuluttua uudestaan. Laatu kestää aikaa, lukemattomia pesukertoja sekä kovaa treeniä.

 

Pinkkiheidiltä löydät kotimaiset treenivaatteet, jotka saavat tuntemaan olosi näyttäväksi ja tekevät liikkumisesta mukavampaa. Pinkkiheidin Hertta-housut ovat 100 % peittävät, niistä ei näy läpi kyykätessä. Ei enää valuvia tai puristavia legginssejä, vaan kotimaiset trikoot, jotka jalassa voit nauttia treeneistä itsevarmasti ja tuoda esiin parhaita puoliasi! 

Tutustu: Hertta-housut

Kysy kuntosalilla rohkeasti apua

Älä epäröi kysyä apua. Kuntosalilla treenaavista kaikki ovat olleet joskus ensimmäistä kertaa treenaamassa. Hyvällä kuntosalilla vallitsee yhteisöllinen meininki, jossa toisia autetaan ja tsempataan. Voit halutessasi ottaa alkuun myös harjoituskerran kuntosalin Personal Trainerin (PT:n) kanssa. PT voi tehdä sinulle treeniohjelman seuraaville kuukausille, tai voitte käydä läpi tekniikkaa mieltäsi painavissa liikkeissä. Useat kuntosalit tarjoavat myös maksutonta opastusta, jossa kuntosalin työntekijä perehdyttää laitteiden käyttöön.

Aloita kuntosaliharjoittelu kevyesti ja lempeästi

Ensimmäiset treenit kannattaa tehdä hyvin maltillisesti joko omaa kehonpainoa tai mahdollisimman kevyitä painoja käyttäen. Lihakset voivat alkuun hieman kipeytyä kun niihin kohdistuu uutta liikettä. Lihasjumeja ei kannata kuitenkaan säikähtää, sillä ne menevät muutamissa päivissä ohi. Vaikka kuntosalilla tuntuisi, että jaksaisi tehdä suuremmillakin painoilla, on kevysti aloittaminen kuitenkin erittäin tärkeää.

Muista monipuolinen kuntoilu

Kehityksen ja motivaation kannalta on tärkeää pitää liikkuminen monipuolisena. Kuntosalitreenissä vain mielikuvitus on rajana, sillä erilaisia liikkeitä ja harjoitusmuotoja on loputon määrä. Jos sinulta loppuu kuitenkin mielikuvitus kesken, klikkaa itsesi nettiin ja ota uudet vinkit talteen. Myös Youtubesta ja Instagramista löytyy hyviä ideoita. Kuntosaliharjoittelun rinnalle voi ottaa myös muita liikuntamuotoja, kuten esimerkiksi uintia, tanssia tai lenkkeilyä. Jumppailla voi hyvällä ilmalla myös vaikka ulkona, joka tuo jo vaihtelua. Pidä mielessäsi myös ryhmäliikuntatunnit, mikäli kuntosalisi tarjoaa tällaista palvelua. Ryhmäliikuntatunnit tarjoavat haasteita ja monipuolisuutta yksin liikkumiseen. 

 

Ota kaveri mukaan 

Treenaamisen ei missään nimessä tarvitse olla yksin pusertamista. Ota kaveri mukaan ja suunnitelkaa yhdessä mukava kaveritreeni! Jos kuntosalilla liikkuvaa kaveria ei entuudestaan ole, löytää sellaisen melko varmasti omalta kuntosalilta. Ryhmän tukea ja tsemppiä liikkumiseen saa mainiosti myös ryhmäliikunnan puolelta.

Muista lepopäivät, riittävä uni ja ravinto

Kun salikärpänen puraisee, niin se voi sitten puraista tosissaan. Vaikka intoa ja motivaatiota olisi vaikka muille jakaa, muista kuitenkin myös levon ja ravinnon tärkeys. Kuntosaliharjoittelusi ei tuota toivottuja tuloksia, jos et pidä muista osa-alueista huolta. Ennen pitkää myös motivaatiosi voi kärsiä ja liikunnan ilo alkaa kääntyä väsymyksen puolelle. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty pätee myös kuntosaliharjoittelussa. Monet suunnittelevat treenit ja levot viikkokalenteriin, sillä se auttaa hahmottamaan paremmin kokonaisuutta. Muista pitää itsestäsi huolta ja nuku myös riittävästi, sillä silloin kroppasi palautuu päivän askareista sekä treenistä! 

Tutustu: Pinkkiheidin kotimaiset treenivaatteet

Lue myös: Näin tunnistat laadukkaat treenitrikoot

Lue myös: Kuinka motivoitua liikunnan pariin

 

Jätä kommentti