Varmasti uniikki voimistelupuku tukee JNV Arielan kisaohjelmaa
Tummansininen samettikangas paljetteineen kimaltelee xx-hallin valojen loisteessa. Kovaäänisistä soi Muse-yhtyeen Starlight ja lavalla Jyväskylän Naisvoimistelijoiden Ariela-joukkue esittää kisaohjelmaansa. Menossa on tanssillisen voimistelun mestaruuskilpailut.

Kun Ariela alkoi syksyllä 2021 valmistella viimeistä kauttaan 12–15-vuotiaiden sarjassa, haluttiin kisapukuun panostaa vielä aiempia kausia enemmän. Tanssillisessa voimistelussa uniikit ja tilaustyönä joukkueelle tehdyt puvut eivät ole ainakaan vielä täysin arkipäivää vaan joukkueet usein tilaavat pukuja samoilta toimittajilta ja koristelevat ne itse.
Hokkanen kertoo, että tanvon tarinalliset sekä esimerkiksi joukkuevoimisteluun verrattuna vapaamuotoisemmat koreografiat korostavat puvun roolia teeman sekä lajinomaisen liikekielen viestimisessä.
- Asun suunnittelussa lähdimme liikkeelle tarinasta ja musiikista. Kisakappaleemme osuu rock-genreen ja toivoimme housumallista, linjakasta asua. Tytöillä on menneillä kausilla ollut käytössään herkkiä mekkopukuja, joten halusimme siihenkin vaihtelua.
- Ohjelmamme kertoo tarinaa, jossa kaivataan rakkaita ihmisiä ja toivotaan yhteyden säilyvän välimatkasta huolimatta. Vaikka esimerkiksi kaveripiiri ja opiskelut vaihtuvat, näkee hän saman tähtitaivaan niin uudessa paikassa kuin vanhassa kodissa. Halusimme tähtitaivas-teeman näkyvän myös puvussa, Hokkanen kertoo.

Ompelijan ja tilaajan yhteispeli luo puitteet onnistumiselle
Koska tanvossakin kyse on pääasiassa vanhempien rahoittamasta harrastuksesta, on myös valmennuksen toimittava yhteisen budjetin asettamissa raameissa.
- Raha-asiat oli avoimesti sovittu Pinkkiheidin kanssa ja ne olivat helppo viestiä vanhemmille. Budjetissa sekä antamassamme aikataulussa pysyttiin. Pinkkiheidillä saatiin tosi hyvin kiinni meidän ajatuksista pukuun liittyen. Myös strassaaminen saatiin tehdä itse mikä oli kiva juttu, Hokkanen tiivistää.
- Olimme tosi tyytyväisiä asuun, eikä meillä ollut yhtään epävarmuutta esiintyä sen kanssa. Asu näyttää kisalattialla todella hyvältä. Suosittelemme Pinkkiheidiä myös muille. Itseasiassa myös toiselle valmentamalleni joukkueelle, Ajattarille tehtiin puku Pinkkiheidillä, Hokkanen kiteyttää.
Tutustu Pinkkiheidin kisapukuihin tästä
Tai ota suoraan yhteyttä