Kaikki varastossa olevat tuotteet -30%! Alennus näkyy ostoskorissa ja kassalla

Hertta – näin Hertta syntyi tammikuussa 2016

Hertta-housut syntyivät tammikuussa 2016

Idea treenivaatemallistoon lähti siitä, että treenatessa pitää tuntua ja näyttää hemmetin hyvältä! Mallistomme vaatteet korostavat käyttäjänsä kehon parhaita puolia. Rakastan naisen muotoja ja haluankin ehdottomasti korostaa niitä.

Vapaa-aikaan astui 7 vuotta sitten saliharrastus, ja sen myötä syntyi idea omasta treenivaatemallistosta. Itseäni ärsyttivät treenivaatteet, joista näkyi läpi, ja jotka puristivat juuri väärästä kohtaan korostaen vatsamakkaroita. Niinpä aloin suunnittelemaan itselleni treenivaatteita. Housujen vyötärön tulisi olla tarpeeksi korkea ja tukeva, jotta vatsa peittyy ja saa tarvittavan tuen. En myöskään pitänyt siitä, kun useimmat housut valuivat alaspäin kyykätessä.

Aluksi tein leikkauksen pakaran yläpuolelta ja siitä sivulta alas korostaen takapuolen muotoa. Seuraavaksi halusin ”rajumpaa printtikangasta” taakse. Totesin kuitenkin tuon leikkauksen tuovan liikaa printtikangasta. Päätin kokeilla millaiselta housut mahtaisivat näyttää jos vetäisin linjan polvitaipeeseen sivuilta. Ja kas, siitähän tulikin sydämen muotoinen! Ei voinut muuta kuin sanoa ”WAU”. Sitten alettiinkin miettimään nimeä housuille ja siitä tuli Hertta.

Vaatteet ovat suunniteltu kaiken kokoisille ja tasoisille treenaajille. Sinun ei siis todellakaan tarvitse olla super fit käyttääksesi Pinkkiheidin treenivaatteita. Meiltä löytyy kokoja 95 cm-XXL – jokaiselle siis varmasti löytyy sopiva. Mikäli meillä ei ole sinun kokoasi, niin teemme oikean koon mittojesi mukaan.

Olemme testailleet monia erilaisia kankaita ja ompeleita vaatteisiin. Monia floppeja on tietysti mahtunut mukaan ja parannammekin koko ajan työtapoja. Aluksi saumojen tikkaukset eivät kestäneet kunnolla venytystä. Tähänkin onneksi olemme löytäneet ratkaisun uusista langoista ja koneiden säädöistä. Kaikki palaute onkin meille erittäin arvokasta ja haluamme tehdä aina vain parempia treenivaatteita. On tärkeää kuunnella ja parantaa, sillä haluamme Ompelimo, joka kantaa vastuun.

Vastuullisesti tuotetut kotimaiset treenivaatteet

Kaikki asut valmistamme käsityönä Suomessa laadukkaista kankaista, jotka tuntuvat mukavilta päällä ja saavat kantajansa näyttämään upealta! Saat itse valita mieleisesi kangas yhdistelmän. Löytyy eläinkuoseja, kukkakuosia sekä paljon perusvärejä. Ei siis muuta kuin Ompelimolle valitsemaan omat Herttasi. Myös verkkokaupastamme löydät runsaan valikoiman. Kokotaulukosta pystyt helposti valitsemaan itsellesi oikean koon. Mikäli tarvitset neuvoa koon määrittelemisessä, älä epäröi ottaa yhteyttä.

Herttahousujen paras puoli on ehdottomasti se, että ne oikeasti sopivat joka pyllylle. Meiltä löytyy kahdella eri leikkauksella olevia housuja. Kaaren korkea leikkaus pukee muodokkaita ja matala leikkaus siroja.

Oikein istuvat ja hyvältä näyttävät treenivaatteet ovat osa onnistunutta treeniä. Ne luovat asennetta ja tarvittavaa boostia. Toivonkin rakkauteni treenaamiseen ja vaatteiden suunnitteluun sekä ompeluun välittyvän Pinkkiheidin treenivaatteista. Mikä sen parempaa kuin myydä treenivaatteita, joita itsekin käyttää!

Katso tästä: Upeat, kotimaisena käsityönä valmistuvat treenihousut

Lue myös: kuinka Pinkkiheidi on saanut alkunsa

Lue myös: Näin tunnistat laadukkaat treenihousut

Jätä kommentti