Minna koutsaa skeittavaa koiraa Hertta-housuissa
Skeittaava koira Rambo Staffi ja Minna esiintyivät Talent Suomi -kisassa ja tätä varten Minnalle tehtiin upeat, kustomoidut Hertta-housut. Hertta-housut valmistetaan Suomessa kotimaisena käsityönä. Ne ovat 100 % kyykkyturvalliset – niistä ei näy pikkuhousut läpi eivätkä ne valu kesken treenin! Lue kuinka Hertta-housut kestävät koiran kynnet ja millaista on treenata Hertta-housut jalassa!

Minna, kerro lyhyesti Rambosta ja itsestäsi
Olen Minna, 28-vuotias koiraihminen Tampereelta. Työskentelen arkena lasten kanssa ja illat sekä viikonloput sivutoimisena yrittäjänä. Minä ja koirani Rambo Staffi esiinnymme erilaisissa tapahtumissa ympäri Suomen. Koronan vuoksi kaikki tapahtumat sekä myös meidän esityksemme peruttiin. Tämä luonnollisesti vapautti kalenteristamme tilaa ja oli aika keksiä jotain uutta. Perustimme verkkokaupan paljon kysytyille fanituotteillemme. Lisäksi pääsimme toteuttamaan pitkä aikaisen unelmamme - Skeittaava koira pääsi esiintymään Talent Suomen kuluneella kaudella!
Mitä vaatimuksia tai ideoita sinulla oli esiintymisasusta ennen kuin sitä lähdettiin toteuttamaan?
Minulle oli esiintyjän uran alkuajoista asti selvää, että haluan itselleni takkaan harkitun asukokonaisuuden. Esitykissämme Rambo skeittaa rullalaudalla ja minun tehtävänäni on ohjata koiraa. Käytännössä tämä tarkoittaa pitkälti sitä, että juoksen Rambon vierellä sen skeitatessa. Teemme myös paljon erilaisia temppuja, Rambo osaa esimerkiksi pujotella jalkojani minun kävellessä. Lavalla meidän show päättyy usein poseeraukseen, jossa Rambo hyppää jalkaani vasten.
Esityksissä minulla oli kaikki viisi vuotta ollut samanlainen hillityn tyylikäs asu: mustat farkut, mustat polvisukat, joissa on pohkeen kohdalla kaksi valkoista raitaa, sekä musta t-paita, jossa on punavalkoinen logomme. Rambolla on yllään logollamme varustettu minun asuni värimaailmaan sopiva kaulapanta.
Talent Suomen lavalle tahdoin itselleni esiintymisasun, joka muistuttaisi tätä asukokonaisuutta. Olin kuitenkin jo pitkään tuskaillut asuni kanssa. Farkut jalassa juokseminen oli epämukavaa ja kun siihen vielä yhdisti pitkät polvisukat, olin läkähtyä esityksissämme. Lisäksi polvisukkani valuivat aina kesken esityksen ja niitä sai jatkuvasti olla nykimässä ylöspäin. Eihän niin voisi tv-kameroiden edessä tehdä! Tarvitsin siis uudet housut.
Aloin etsiä henkilöä, joka tekisi asustani miellyttävän tuntuisen käyttää. Liikuntaa harrastavana ihmisenä suurin haaveeni oli saada treenihousuja muistuttava materiaali. Aloin kuitenkin epäröidä. Omistin lukuisat treenitrikoot, mutta vain harvat istuivat ylleni hyvin. Lähes kaikki valuivat treenatessa alaspäin vyötärön kohdalta. Niistä housuista, jotka muuten istuivat hyvin, kangas taas oli niin ohutta, että alusvaatteet näkyivät läpi.
Rohkaisin kuitenkin itseni ja lähdin etsimään tekijää. Minulla oli monta toivetta. Materiaalin olisi kestettävä koiran kuola ja kynnet. Housujen tulisi näyttää samalta, kuin jo olemassa oleva esiintymisasuni. Toivoin jotain ratkaisua valuville polvisukilleni. Hölmöin ideani oli lisätä housuihin vyötärölle jokin kiinnitys, johon saisin kiinnitettyä Rambon lelun, joka toimi sille palkkana esityksissä. Listan tehtyäni iski epätoivo. Kriteerejä oli niin paljon, että tekijää olisi ehkä mahdoton löytää.
Sitten löysin Pinkkiheidin.
Kuinka Pinkkiheidi kohtasi ajatuksesi ja ideasi?
Pinkkiheidin ehdotus oli lähteä muokkaamaan asuani heidän suosituimmasta tuotteestaan, Hertta-housuista. Tutustuin housuihin ensin heidän somessa ja kotivisuillaan. Housut näyttivät todella hyviltä ja laadukkailta.
Valuvat polvisukkanikin saivat uuden ratkaisun! Housuihini tehtiin erilliset raidat pohkeen kohdalle, ihan kuten polvisukissanikin oli ollut - paitsi nyt asussani ei ollut enää erillisiä sukkia. Nyt minun ei tarvitsisi murehtia valuvia sukkiani tv-kameroiden edessä, mikä helpotus!
"Tuntui uskomattomalta. Kaikki toiveeni täydellisistä esiintymishousuista olivat toteutettavissa, jopa se hölmöin ideani - vyötärölle tuleva kiinnitys Rambon luun muotoiselle lelulle!" - Minna

Kuinka prosessi eteni suunnittelusta valmiiseen pukuun?
Asuni suunnittelu ja jopa sovitus toimivat todella hyvin etänä. Emme tavanneet kertaakaan, mutta vaihdoimme aiheesta useita sähköposteja sekä videoita ja kuvia. Yhteistyö oli sujuvaa ja nopeaa, vaikka aikataulu meinasikin tulla vastaan.
Kuinka kisapuku on toiminut käytössä?
Esiintymishousuni ovat täydelliset! Ne eivät valu yltäni vaikka juoksen, ja sukkaosan ratkaisu on ollut iso helpotus. Materiaali kestää hyvin kulutuksen, eivätkä Rambon kynnet ole tehneet niihin naarmun naarmua. Koirankuolakaan ei niistä näy yhtä helposti kuin farkuista. Rambon luulle tehty lenkki housujen vyötäröllä on ollut todella kätevä. Nyt saan käteni vapaaksi kesken esityksen ja se on mahdollistanut mm. yleisön kannustamisen taputtamaan musiikin tahtiin esityksissämme. Housut ovat kevyet ja miellyttävän tuntuiset yllä. Vihdoin minulla on esityksissämme asukokonaisuus, joka tuntuu hyvältä vaikka tulisikin hiki. Ja mikä parasta - Hertta-housut ovat todella hyvän näköiset!
Mitä suunnitelmia teillä on tulevaisuuteen? Paljon treenejä vai keväästä nauttimista?
Osallistuminen Talent Suomeen oli meidän uramme kohokohta. Vaikka emme päässeet koe-esiintymisistä jatkoon, niin haaveemme toteutui silti. Pääsimme näyttämään osaamisemme koko Suomen kansalle tv:ssä.
Rambo täytti tänä keväänä 9 vuotta. On aika hidastaa tahtia, sillä skeittarin eläkepäivät häämöttävät. Skeittaamista emme koskaan lopeta kokonaan, sillä se on ollut niin monta vuotta isossa roolissa elämäämme. Lisäksi se on Rambolle tärkeä harrastus, josta se silminnähden nauttii.
Toivon koronatilanteen hellittävän, jotta saisimme tehdä vielä muutamia esityksiä. Siihen asti keskitymme mm. uusien YouTube-videoiden tekemiseen ja fanituotteidemme myyntiin!
Seuraa Rambo Staffia somessa @rambostaffi
Katso tästä: Kotimaisena käsityönä valmistuvat Hertta-housut
Kotimaiset Squat Proof Hertta-housut, mitkä ne ovat?
Hertta-housut ovat sinulle, joka etsit täydellisiä (treeni)housuja! Ei enää valuvia, puristavia tai kyykkiessä alusvaatteet paljastavia jumppatrikoita. Hertta-housut jalassa voit nauttia treeneistä itsevarmasti ja tuoda esiin parhaita puoliasi!
Nimensä mukaisesti Hertta-housujen leikkaus muodostaa kauniin sydämenmallisen muodon takapuolen kohdalle. Tämä kuvio on ylivoimaisen imarteleva naisen takapuolelle, sillä se korostaa pyöreitä ja treenattuja muotoja sekä luo lisävolyymiä pienemmällekin pepulle.
Korkealle nouseva vyötärölinja toimii korsetin tavoin vetäen vatsaa sisään, mikä herttamallin kanssa muodostaa täydellisen tiimalasi-efektin. Housujen vyötärössä ei ole käytetty kuminauhaa tai muita ihoa ikävästi painavia ratkaisuja, vaan napakka tuki ja ihanteellinen käyttömukavuus on toteutettu vyötärön vahvalla tuplakankaalla.
Katso tästä: Hertta-housut upeissa kuoseissa treeniin ja vapaa-aikaan
Lue myös: Kangoo Power Team Finland kisasi Talent Suomi -kisassa Pinkkiheidin kisapuvuissa
Lue myös: Näin tunnistat laadukkaat urheiluhousut