Löytyykö vaatekaapistasi jo kyykkyvarmat salitrikoot?
Heidi kyllästyi treenihousujen huonoon laatuun ja alkoi valmistamaan niitä itse. Lopulta housuista tuli niin upeat, että muut halusivat ostaa ne Heidiltä kesken kuntosalitreenin.

Hertta-housut ovat tunnettu uniikeista kuoseistaan ja sydämen muotoisesta leikkauksesta pakaran kohdalla. Housut valmistuvat kotimaisena käsityönä Suomessa, ja niiden suosio on räjähtänyt viimeisten vuosien aikana.
Pinkkiheidin ompelijayrittäjä, Heidi innostui vuosia sitten kuntosalitreenistä, mutta melko nopeasti ongelmaksi muodostui laadukkaiden treenihousujen löytäminen.
- Salilla lemppariliikkeeni on aina ollut kyykky, mutta oli mahdotonta löytää sopivia housuja. Jos materiaali oli mukava päällä ja tarpeeksi venyvää, se kuulsi ikävästi läpi paljastaen alushousuni. Peittävät housut taas eivät näyttäneet tai tuntuneet treenatessa mukavalta.
- Metsästin tyylikkäitä, täydellisesti istuvia sekä peittäviä treenihousuja kissojen ja koirien kanssa pitkin kaupunkia. Kolusin myös netin läpi - tuloksetta, Heidi kertoo.
Tilanteeseen kyllästyneenä Heidi päätti valmistaa treenihousut itse.
Kiinnostus kanssatreenaajien keskuudessa yllätti Heidin täysin, sillä alkuaikoina häneltä haluttiin ostaa housut kuntosalilla kesken treenin. Treeniä oli kuitenkin hieman ikävä jatkaa ilman pöksyjä ja silloin Heidi tajusi, että nyt on toimittava. Naiset kaipasivat kipeästi parempia treenivaatteita. Hetkeä myöhemmin Pinkkiheidin verkkokauppaan ilmestyi treenihousut mitä upeammissa kuoseissa. Housut saivat nimekseen Hertta-housut. Housuissa on sydämen mallinen leikkaus, joka korostaa upeasti kroppaa – oli sitten minkä kokoinen tai muotoinen tahansa. Pinkkiheidin motto onkin “Uskalla olla näyttävä”.
Katso tästä: Hertta-housut upeissa kuoseissa

Tuosta treenihousujen epätoivoisesta metsästyksestä on tultu nyt monta vuotta eteenpäin. Näiden vuosien aikana verkkokaupan valikoima on laajentunut Hertta-housuista kokonaiseen Hertta-mallistoon. Kaikki Pinkkiheidin vaatteet suunnitellaan, kaavoitetaan ja ommellaan kotimaisena käsityönä Suomessa.
Urheiluvaatemarkkina on melko kilpailtu. Alalta löytyy kansainvälisiä ja suuria kilpailijoita. Pinkkiheidillä halutaan kuitenkin kannustaa kotimaisiin, kestäviin valintoihin pikamuodin sijaan. Yritys valmistaa tuotteita, jotka kestävät aikaa ja elämää niin kulutuksen kuin designin osalta.
Tutustu: Hertta-housut upeissa kuoseissa
Vaalikoima kiinnostaa
Haluaisin katsoa valikoimaa