Tarjoamme ilmaisen Matkahuollon toimituksen yli 130 euron arvoisille tilauksille!

Kurkistetaan Pinkki Pajalle

Pinkkiheidin tukikohta, Pinkki Paja, on sijainnut jo useamman kuukauden Vaajakoskella Konttisentiellä. Nyt, kun tavarat ovat löytäneet paikoilleen ja arki rullaa tuttuun tapaan, on aika kurkistaa miltä Pinkki pajalla näyttää. 

 

Pinkki Pajalla sinut vastaan ottaa Heidi ja Anni. Useimmiten voit kuulla meidän iloisen naurun parkkipaikalle saakka – se on hyvä keino löytää perille! 

 

Ihan alkuun on pakko hehkuttaa tätä meidän upeaa tilaa. Tämä on valoisa ja täällä on hienosti tilaa meidän kaikille koneille, joita on muuten yhteensä 18 kappaletta. Osa koneista on pienempiä ja osa suurempia, mutta jokaiselle löytyy tarvetta.

Konekannastamme löytyy teolliset ompelukoneet, leikkaukseen tarkoitetut laitteet sekä erikoislaitteistot kisapukujen koristeluita varten. Koska kaikki Pinkkiheidin kisapuvut toteutetaan alusta loppuun saakka täällä Pinkki Pajalla, niin silloin pitää varustelunkin olla kunnossa. 

 

 

Koneiden lisäksi myös kaikki kankaat ja kaavat ovat tarkalleen omilla paikoillaan. Pyrimme ylläpitämään täällä tarkkaa järjestystä, koska silloin myös työt sujuvat mukavammin. Mikään ei ole nimittäin ärsyttävämpää kuin etsiä kaavaa tai saksia kesken työnteon. Ja sitäpaitsi siistissä ympäristössä myös mieli toimii paremmin ja luovuus pääsee kukoistamaan. 

Pinkki Paja on nyt tuttu, mutta keitä ovat Heidi ja Anni?

Heidi Parkkinen

Heidi on Pinkkiheidin omistaja ja toimii yrityksessä pääsuunnittelijana. Heidillä on usean vuoden kokemus erilaisten vaatteiden suunnittelusta, kaavoituksesta ja ompelusta. Koulutukseltaan hän on vaatturi ja pukuompelija. Pinkkiheidin Heidi perusti syksyllä 2010 heti sen jälkeen, kun oli voittanut Taitajakisoissa kultaa pukuompelussa. 

Syksyllä 2015 Heidi valmistui Stadin aikuisopistosta ompelijamestariksi, harrastuspukineet valinnaisena tutkintona. Lisäksi Heidi on opiskellut pukeutumisneuvontaa ja liiketaloutta sekä toiminut sijaisopettajana ammattikoulussa vaatetusalalla. 

Omaksi vahvuudeksi suunnittelun lisäksi Heidi kokee asiakaspalvelutaitonsa. Heidi vastaa Pinkkiheidillä suunnittelupalavereista, joissa hän ideoi asujen valmistuksesta ja koristeluista asiakkaiden kanssa. Kimallusta ei voi koskaan olla liikaa! 

Vuonna 2013 Heidin vapaa-aikaan astui saliharrastus ja sen myötä syntyi idea omasta treenivaatemallistosta, sillä oikein istuvat ja hyvältä näyttävät treenivaatteet ovat osa onnistunutta treeniä. Ne luovat asennetta ja tarvittavaa boostia. Vain muutamassa vuodessa treenivaatemallisto on ottanut suuria harppauksia eteenpäin, ja Hertta-mallistolta löytyy nykyään myös Design from Finland ja Avainlippu -merkit.  

 

Anni Sinkkonen

Annin ompelu-ura sai alkunsa jo yläasteen käsityötunneilla, ja sittemmin hän on kouluttautunut vaatetusompelijaksi ja verhoilijaksi. Tie Pinkkiheidille johti keväällä 2013 työssäoppimisjakson kautta – Anni on ollut mukana siis jo 8 vuotta! 

Annin käsien kautta on valmistunut useita satoja pukuja eri lajeihin. Esimerkiksi printtipukuja hän on suunnitellut ja piirtänyt mm. luisteluun ja voimisteluun. Anni on erikoistunut kisapukuihin ja niiden erilaisiin koristelutekniikoihin – aplikointi, liukuvärjäys ja helmikoristelut ovat hänen vahvuuksiaan. Anni on myös kiinnostunut muodin eri aikakausista, jonka myötä syntyy jatkuvasti uusia ideoita ja halua kehittyä eteenpäin entistä paremmaksi. Pinkkiheidillä sanommekin, että meillä on vain mielikuvitus rajana.

Annilta löytyy myös vahvaa osaamista jämäkämpien ja vahvempien materiaalien työstämisestä. Tätä taitoa hän ylläpitääkin vapaa-ajalla verhoilun parissa. 

 

Lue myös: Pinkkiheidi muuttaa

Lue myös: Pinkkiheidin Hertta-mallistolle myönnettiin Design from Finland merkki

Lue myös: Minna koutsaa skeittavaa koiraa Hertta-housuissa 

Jätä kommentti